Espoo Catering valmistaa päivittäin noin 46 000 ateriaa mm. päiväkoteihin, kouluihin, hoivakoteihin ja kaupungin henkilöstölle. Suomi100-juhlavuosi tuodaan Espoossa näkyvästi esille myös lautaselle asti ja ruokailijat ovatkin saanet nauttia heti alkuvuodesta lähtien erilaisista juhlavuoteen sopivista teemoista. Tarjolla on ollut niin hämäläistä maksalaatikkoa kuin savolaisia muikkujakin. Vappuna juhlittiin pohjoisten leveysasteiden tortillalla, jossa perinteisen tortillaletun tilalla oli Polarbrödin ruisjuuritaikinaan leivottu Tunturirieska.

Vierailimme perjantaina 28.4. Espoon Meritorin alakoulussa, joka on kodikas 330 oppilaan koulu ja jossa ruokapalveluesimies Tytti Saari juuri valmistautui henkilökuntansa kanssa vappulounaan esillepanoon. Rieskan täytteeksi oli tarjolla herkullista broileritäytettä (kasvisvaihtoehtona härkistäyte), coleslaw-salaattia ja kurpitsamajoneesia.

”Olemme lähestyneet näitä teemapäiviä tarinoiden muodossa”, kertoo Espoo Cateringin ruokapalveluiden suunnittelija Riitta Kotilainen. Tarinat jaetaan kirjallisessa muodossa eri toimipisteisiin, joissa ne ovat esillä kaikkien luettavissa. Vapun jälkeen koululaiset tiesivät mm. että vapun nimi tulee sanasta Walborga eli Valpuri, ja että vappu on ollut virallinen liputuspäivä vuodesta 1979 lähtien.

Syödään yhdessä

Tammikuussa julkistettiin uusi ”Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuositus”, joka korostaa mm. kouluruokailun yhteisöllisyyttä, oppilaiden osallisuutta, terveellisyyttä ja kestävää kehitystä. Kotilainen kertoo, että Espoossa nämä teesit ovat ohjanneet toimintaa jo pidempään. Suomessa syödään yhdessä harvemmin kuin missään muussa OECD-maassa, silti jopa 85 % suomalaisista toivoo enemmän yhteisiä ruokahetkiä. Näin juhlavuotena onkin ollut otollinen aika nostaa keskiöön kouluruokailuun liittyvät muutkin arvot kuten kiireettömyys ja kestävä kehitys.

”Meillä on jo nyt niin hyviä kokemuksia näistä teemapäivistä, että tulemme ilman muuta jatkamaan tätä myös juhlavuoden jälkeen”, Riitta Kotilainen sanoo ja painottaa, miten suuri myönteinen vaikutus ruokailun yhdistämisellä kokonaiseen teeman voi olla.

Kouluruoan maineen nostaja

Tytti Saaren ei kauaa tarvitse miettiä vastausta kysymykseen siitä, mikä on parasta juuri hänen työssään. ”Sydämenasiani on kouluruoan maineen nostaminen”, hän toteaa. ”Meillä syödään ravitsemuksellisesti terveellistä, silti maukasta ruokaa. Erityisruokavaliot huomioidaan ja ruokailuhetkestä pyritään tekemään kiireetön”, Saari listaa. Tapakasvatus on iso osa ruokailutapahtumaa ja siksi sekä Kotilainen että Saari kannustavat vielä tiiviimpään yhteistyöhön myös kodin ja koulun välillä. Meritorin koulussa tämä jo toteutuukin mukavasti.

Vastuullisuus valttia myös vappuna

Ruoan ja palvelun laatuun siis panostetaan, mutta lisäksi myös vastuullisuus nousee yhä tärkeämmäksi tekijäksi Espoo Cateringin toiminnassa. Espoo on mukana niin Portaat Luomuun -ohjelmassa kuin Reilun kaupan toiminnassakin. Ympäristöön ja energiaan kiinnitetään erityishuomio.

Polarbrödin Tunturirieska ruisjuuri valikoitui vappulounaalle sekä ravitsemuksellisten ominaisuuksien että rullautuvuutensa ja taiteltavuutensa ansiosta”, Kotilainen perustelee. Rieska on kuitupitoinen ja siinä on maltillisesti suolaa, ruis antaa sille sekä ravintoarvoa että maukkautta. Kaikki Polarbrödin leivät leivotaan omalla tuulivoimalla ja leipäpusseissa ollaan tänä vuonna siirtymässä materiaaliin, jossa jopa 85 % muovista korvataan sokeriruo’olla, joten rieska istuu hyvin myös vastuullisuusperiaatteeseen.

Rollfoods tunnetaan myös erityisruokavaliotuotteistaan ja vappuna olikin erityisdieetteihin tarjolla normimunkin rinnalla Rollfoods minimunkkia, joka on gluteeniton, vehnätön, maidoton, laktoositon, soijaton ja kananmunaton. Munkki leivotaan gluteenittomassa leipomossa, joka on myös pähkinätön. Pienistä Meritorin koululaisista ja heidän opettajistaan pidettiin siis vappuna yhtä hyvää huolta, kuin kaikkina muinakin päivinä.

Tunturirieska ruisjuuri saa täytteeksi broileria tai härkistä, coleslaw-salaattia ja kurpitsamajoneesia.

Rullaa, taita tai wräppää, tyyli on vapaa.

Espoo Cateringin ruokapalvelun suunnittelija Riitta Kotilainen sekä Meritorin koulun keittiössä jo 17 vuotta palvellut Ritva Vänskä ja ruokapalveluesimies Tytti Saari pitävät hyvää huolta pienistä koululaisista ja heidän opettajistaan.

Meritorin koulun aulassa on ilmoitustaulu, joka saa hyvälle mielelle. Tässä koulussa selvästi viihdytään.

Teksti ja kuvat Nina Andersson