Kauniaisten keskuskeittiössä valmistuu päivittäin lähes 3000 maittavaa ja ravitsevaa annosta päiväkotilasten, koululaisten ja senioreiden iloksi. Keittiössä, kuten koko kaupungissakin, on jo vuosia eletty kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Esimerkiksi marraskuu oli koulumaailmassa omistettu ilmastoystävällisyydelle, ja erityisesti perjantaina 11.11. vietettiin ilmastopäivää, joka näkyi myös lounaalla ilmastoystävällisinä valintoina.

Kasavuoren koulurakennuksessa toimivat yläaste ja lukio. Toisin sanoen lounastajina on joukko kasvavia ja nälkäisiä nuoria, joka päivä ruokitaan noin 700 koululaista. Tämän lisäksi keskuskeittiöstä lähtee noin 2100 annosta muihin kouluihin, päiväkoteihin ja senioreille. Lapset, nuoret ja heidän vanhempansa voivat olla levollisin mielin, sillä ruokahuollossa ovat kriteereinä yhtä lailla terveellisyys kuin asiakkaiden toiveetkin. Omat haasteensa luovat tuotantotilat, joissa nytkin on päällä remonttia. ”Tuotantotilat määrittävät sen, mitä kyetään tekemään, mutta ruokailijoiden toiveet pyrimme toteuttamaan niin pitkälle kuin pystymme. He ovat kuitenkin meidän asiakkaitamme”, keskuskeittiön ruokapalveluesimies Tuija Sassi muistuttaa.

Kestävää kehitystä kautta linjan

Kasavuoren koululla on neljä opettajaa, joiden aineopetuksen yhteydessä korostetaan kestävän kehityksen periaatteita. Ilmastopäivänä biologian ja maantiedon opettaja Jonna Killström kertoi aamunavauksessa ilmastopäivästä. ”Oppilaat ovat erittäin kiinnostuneita näistä asioista ja todella aktiivisesti mukana”, Killström kiittelee. Kasavuoren koululla on jo useamman vuoden ajan toiminut oppilasparlamentti, joka kokoontuu säännöllisesti pohtimaan ja tuomaan esille ajankohtaisia asioita. Työryhmiä on useita, joista yksi on ruokailutyöryhmä. Oppilaiden toiveet tulevat kuulluiksi myös tätä kautta.

Kaupunginvaltuustossa on tehty aloite, joka korostaa raaka-ainehankinnoissa huomion kiinnittämistä mm. luomun käytön lisäämiseen ja sydänmerkki-kriteerien toteutumiseen (mm. vähemmän suolaa, parempi rasvan laatu). Sassi kertoo, että keskuskeittiö on tehnyt työtä näiden kriteerien toteutumiseksi jo oma-aloitteisestikin ja kaikki ovat sitoutuneet asialle.

Luomu on luonteva osa päivittäistä ruokailua

Ilmastoystävällisyydestä puhuttaessa luomun rooli korostuu. Tuija Sassi ja työparinsa, senioriruokailun ruokapalveluesimies Elina Pukonen kertovat, että keskuskeittiöllä on säännöllisessä käytössä tällä hetkellä jo seitsemän luomutuotetta, mm. maitoa ja näkkileipää. Myös perjantaina 11.11. lounaan pääkomponentit olivat luomua, kun tarjolla oli luomu jauhelihapihviä ja kasvisvaihtoehtona vegaaninen luomu porkkanapyörykkä.

Ruoka maittoi nuorisolle ja lautaset tyhjenivät kiitettävästi. Hävikki onkin yksi teemoista, johon on kiinnitetty huomiota ja oppilaat ovat innokkaina lähteneet uutena asiana toteuttamaan hävikkimittausta. Sitä projektia varten on nyt hankittu vaakakin, jolla oppilaat voivat itse punnita hävikin – tavoitteena luonnollisesti hävikin minimoiminen. Sassi ja Pukonen kiittävät molemmat sekä koulun henkilökuntaa että oppilaita aktiivisuudesta kestävän kehityksen puolesta. Ruokahävikin lisäksi oppilaiden huomiota kiinnitetään myös esimerkiksi sähkönkulutukseen ja kulkumuotoon koulumatkoilla.

Keittiön työtä arvostetaan

Keskuskeittiössä häärii selvästi motivoitunut porukka. Sassi ja Pukonen kokevat molemmat, että keittiön työtä arvostetaan. ”Lasten ja nuorten vanhemmat ovat aktiivisia ja kanssakäyminen koulun ja kodin välillä on tiivistä”, naiset kertovat. Seuraavaksi keittiössä on ideoitu ”koemaistelua”, jossa oppilaat pääsevät vaikuttamaan ruokalistalle päätyviin annoksiin maistamalla niitä ennakkoon. Ennen kuin lounasannos päätyy ruokalistalle, on henkilökunta suunnitellut, sommitellut, laskenut ravintoarvoja ja kustannuksia, jotta lopputuloksena olisi maittava ja ravitseva sekä kriteerit täyttävä lounaskokemus.

kauniainen-tuija-sassi-ja-elina-pukonen-webkauniainen-oppilaiden-tyot-tuovat-varia-ruokasaliin-web

Ruokapalveluesimiehet Tuija Sassi ja Elina Pukonen ja oppilaiden värikkäitä töitä, jotka koristavat ruokasalia.

Teksti ja kuvat: Nina Andersson